Mainos

Kittilän kunnanhallituksen puheenjohtaja ei eroakaan

Kittilän kunnanhallituksen puheenjohtaja Timo Kurula (kesk.) on perunut eroanomuksensa tehtävästään.

Eropyynnön hän jätti toissaviikolla.  

Viikko sitten kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että Kurulalle ei myönnetä eroa kunnanhallituksen jäsenyydestä ja puheenjohtajan tehtävästä. Perusteluna oli, että kunnanhallituksen puheenjohtajan eroaminen vaikeuttaisi kunnanhallituksen toimintaa tilanteessa, jossa useita tärkeitä asiakokonaisuuksia on keskeneräisenä.  

Kittilässä on kiehunut parin vuoden ajan kunnan hissiyhtiön ja kunnanjohdon ympärillä. Riitoja tutkivat poliisi ja oikeuslaitos.  
Asiasta uutisoi tiistaina Yle.   

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.