Mainos

Kiviniemi joutuu selittämään lisää syytöstään epäisänmaallisuudesta

Pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) joutuu selittämään vielä kerran syytöstään opposition epäisänmaallisuudesta.

Oppositioryhmien puheenjohtajat ovat päättäneet ottaa asian esille eduskunnan kyselytunnilla, joka alkaa kello 16. Ryhmänjohtajat eivät ole tyytyväisiä pääministerin tähän mennessä antamiin vastauksiin.

Vasemmistoliiton ryhmänjohtaja Annika Lapintie sanoo, että on jäänyt epäselväksi, onko Kiviniemi peruuttanut kohua herättäneen syytöksensä vai ei.

-Me emme hyväksy pääministerin tapaa käyttäytyä istuntosalissa. Emme ole saaneet mitään anteeksipyyntöä emmekä myöskään asiallista keskustelua itse asiasta. Olemme olleet tiedotusvälineiden varassa, Lapintie sanoi oppositioryhmien puheenjohtajien neuvonpidon jälkeen.

Aamupäivällä Kiviniemi toisti toimittajille, että hänen sananvalintansa eilisessä eduskuntakeskustelussa oli huono, ja hän pyysi sitä anteeksi.

Kohu asiasta alkoi, kun oppositio peräsi tietoa EU:n vakautuspäätöksistä. Pääministeri piti opposition käytöstä erittäin valitettavana ja epäisänmaallisena. Hän syytti oppositiota Suomen neuvotteluasemien vaikeuttamisesta.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.