Mainos

KKO: Kauneimmat joululaulut Teosto-vapaita

Seurakuntayhtymän järjestämistä Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksista ei tarvitse maksaa tekijänoikeusmaksuja, linjaa korkein oikeus ennakkoratkaisussaan. KKO piti voimassa Helsingin hovioikeuden asiasta kaksi vuotta sitten antaman päätöksen.

KKO:n mukaan Kauneimmat joululaulut -tilaisuudet ovat hyväntekeväisyyttä eivätkä esiintyjät saaneet palkkaa, joten tilaisuudet ovat vapaita tekijänoikeusmaksuista.

Kauneimmat joululaulut -tapahtumissa Suomen Lähetysseura ja paikalliset seurakunnat tekevät lähetystyöstä ja keräävät kolehdin Suomen Lähetysseuralle.

Säveltäjien Tekijänoikeustoimisto Teosto ry:n sekä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän välinen kiista koski Turussa vuonna 2000 pidettyjä Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksia. Teosto vaati, että seurakuntayhtymän pitäisi maksaa musiikin esittämisestä korvauksia ja hovioikeuden päätös pitäisi kumota.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.