Mainos

Koe-eläinten määrä kaksinkertaistunut

Eläinkokeiden määrä on vuosien laskun jälkeen jälleen selvässä kasvussa. Syynä pidetään geeniteknologiaa, jonka myötä koe-eläinten käyttö näyttää valtaavan alaa myös elintarvikkeiden tutkimuksessa.

Suomessa erilaisissa kokeissa käytetään vuosittain 200 000 eläintä. Koe-eläinten määrä on muutamassa vuodessa lähes kaksinkertaistunut.
Juliana von Wendtin säätiön toiminnanjohtaja Riitta Salmi totesi MTV3:n uutisissa, että geenitekniikan yhä lisääntyvä tutkimus on lisännyt aika voimakkaasti erityisesti jyrsijöiden käyttöä. Geenitekniikalla tutkitaan esimerkiksi elimistön toimintaa, geeniterapiaa ja tuotetaan lääkeproteiineja.

Tulevaisuudessa myös ruokapöydän antimista yhä useampi on testattu koe-eläimillä. Terveyttä edistävien uuselintarvikkeiden ja geenimuunnellun ruuan suosion kasvaessa kasvaa myös koe-eläinten määrä.
-Tosin Suomessa tätä tutkimusta ei vielä paljon tehdä, mutta on odotettavissa, että geenimuunnellun ruuan testaus on lisääntymässä jopa räjähdysmäisesti. Samaten vasta-aineiden tuotto koe-eläimissä on lisääntymässä, jotta voidaan jäljittää onko joissakin elintarvikkeissa geenimuunnettuja ainesosia, totesi Riitta Salmi.

Ruuan testaus eläimillä ei ole kokeista tuskallisimmasta päästä, mutta Salmen mukaan tarpeetonta.
-Ruuan turvallisuus voidaan testata käyttämättä koe-eläimiä, toisilla menetelmillä, solutesteillä ja käyttämällä vapaaehtoisia koehenkilöitä.
(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.