Mainos

Koiralta piti poistaa hammaskivi – saikin lopetuspiikin

Lapualainen perhe oli tuonut koiransa eläinlääkärille hammaskiven poistoon. Eläinlääkäri kuitenkin antoi koiralle lopetuspiikin.

Asiasta kirjoitti lapualainen mies Facebook-sivuillaan. Eläinlääkäri vahvistaa MTV Uutisille, että näin tosiaan pääsi käymään.

Syynä oli kahden koiran tilausten sekaantuminen. Vastaanotolle oli tullut samaan aikaan toinen koira, joka piti lopettaa.

– Tämä oli tahaton vahinko. Olin tilanteessa sanonut, että "tästä piikistä ei ole sitten paluuta", mutta se ei ollut tarpeeksi selväksi sanottu, pahoittelee eläinlääkäri tapausta.

Kun koiran kuolema selvisi, keskusteltiin tilanteesta heti omistajien kanssa.

– Keskustelin siitä tämän rouvan kanssa, ja ilman muuta tämä oli ottanut häntä koville.

Eläinlääkäri kertoo tarjoutuneensa korvaamaan virheensä jotenkin.

– Omistaja oli sitä mieltä, ettei koirasta voi rahaa ottaa. Sanoin, että voin ottaa osaa uuden pennun hankintaan.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.