Mainos

Koivuniemi: Kuukausiliite levittää valheellista tietoa

Kustannusosakeyhtiö Koivuniemen toimitusjohtaja syyttää Helsingin Sanomia valheellisen tiedon levittämisestä. Toimitusjohtaja Tapani Koivuniemi kiistää lehden väitteet, joiden mukaan töitä on tehty jopa 300 tuntia kuukaudessa sekä väitteet seksuaalisesta painostuksesta ja lasten kurittamisesta.

Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen mukaan Koivuniemi on pyörittänyt Espoossa jo yli kaksikymmentä vuotta raamattupiiriä, joka muuttui jo alkuvuosina alistavaksi salaiseksi lahkoksi.

Koivuniemi kirjoittaa yhtiönsä nettisivuilla, että hän johtaa tavallista perheyritystä, eikä kukaan työntekijöistä ole lahkolaisia.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.