Mainos

Kokkolan uimahalli suljettu bakteerien takia

Allasvesinäytteistä löytyi pseudomonas aeruginosa -bakteeria, jota ei saa esiintyä lainkaan uimahallivesissä.

Kokkolan uimahalli on tänään joudutta sulkemaan altaista löytyneiden bakteerien takia. Altaista otetuista näytteistä löytyi pseudomonas aeruginosa -bakteeria, joka voi aiheuttaa esimerkiksi korva- ja silmätulehdusta.

Halli pysyy löydöksen takia suljettuna maanantaihin saakka. Määräysten mukaan kyseistä bakteeria ei saa esiintyä lainkaan uimahallivesissä.

Vs. liikuntatoimenjohtajan Lotta Nyqvistin mukaan hallissa aloitettiin tänään perusteellinen puhdistus. Pienemmät altaat tyhjennettiin kokonaan ja pestiin käsin harjalla desinfiointiaineen kanssa. Iso allas sokkikloorataan eli veteen laitettiin puhdistumisen takaamiseksi suuri määrä klooria.

- Kun työ on valmis, otetaan uudet näytteet, Nyqvist kertoo.

Näytteet valmistuvat maanantaina. Mikäli ne ovat puhtaat, halli voidaan avata jälleen.

Syynä suuri kävijämäärä?

Arvioiden mukaan ongelma on aiheutunut saneeratun uimahallin poikkeuksellisen suurista kävijämääristä. Esimerkiksi syyskuussa hallissa oli kaikkien aikojen kävijäryntäys eli siellä vieraili runsaat 26 000 uijaa. Tammikuun alusta alkaen korjatussa hallissa on käynyt yhteensä yli 154 000 uimaria.

Bakteeri kulkee uimahalliin esimerkiksi ihmisten kengissä ja vaatteissa. Nyqvist korostaakin peseytymisen merkitystä aina ennen veteen menoa, ja myös saunan jälkeen. Vartalon lisäksi pitää muistaa myös hiukset:

- Mielellään hiukset kiinni, jos on pitkät hiukset, ja ne on myös huuhdeltu ja kasteltu. Allastiloissa ei myöskään kuljeta normaalit vaatteet ja kengät päällä, hän huomauttaa.

Aiemmin samaista bakteeria on tavattu hallista vuonna 2004. Tuolloin bakteeri ei ollut kulkeutunut veteen, vaan se oli jäänyt suihkuhuoneen pintoihin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.