Mainos

"Koko elämäänsä" myyvä Joni on saanut paljon yhteydenottoja – se tärkein ei kuitenkaan meinaa käydä kaupaksi

Erikoinen asunnonmyynti-ilmoitus on poikinut kiitettävästi huomiota. Ihmisiä on käynyt katsomassa taloa, mutta vielä ei ostajaa ole kuitenkaan löytynyt.

– Toivoisin jo, että mediamylläkän sijaan tämä talo kävisi kaupaksi, huokaa ”koko elämäänsä” myymässä oleva Joni Mustola.

Mustola laittoi Tori-fi -ilmoituspalstalle myyntiin koko Porin Niittymaalla sijaitsevan kotinsa kaikkine irtaimistoineen päivineen. 120 000 euron hintaan saa myös pihalla olevan auton ja työkalut.

– Tuntuu, että ihmiset enemmän haaveilevat ja kertovat minulle elämänkokemuksiaan, kuin oikeasti olisivat ostamassa tätä, Mustola sanoo.

Vuokralaisia olisi kuulemma tarjolla jo kourallinen. Ja yksi ihan potentiaalinen ostajakin, joka ei kyllä pihalla olevaa autoa tarvitsisi.

Mukana kaikkea pomppukengistä uima-altaaseen

Mustola itse asuu vielä talossa, mutta kaikki hänen tärkeät tavaransa kulkevat työauton mukana. Autossa on talvi- ja kesävaatteet, vaihtolakanat ja lumilautailutarvikkeet.

– Kaikki, mitä talossa on, saa sinne jäädä. Siellä on kaikkea pomppukengistä moottoripyörän osiin ja uima-altaaseen. Se on ihan turhaa maallista omaisuutta.

Myynti-ilmoituksen takana on kariutunut parisuhde ja se, että Pori ei tunnu olevan Mustolan paikka. Miksi hän sitten myy ihan kaiken, miksei hän vain muuta kuten yleensä tehdään?

– Koska mä voin, hän vastaa.

– Kyllä tästä vitsiäkin on kavereiden kesken väännetty. Siinä kysyttiin, että haluanko lisänäkyvyyttä ilmoitukselleni – no, en todella tarvinnut, Mustola sanoo ja nauraa.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.