Mainos

Kokoomuksen kadonneet tilinpäätöstiedot hyväksyttiin

Kokoomuksen kadoksissa olleet tilinpäätöstiedot on hyväksytty kaupparekisteriin. Tiedot ovat saatavilla kaupparekisterin sähköisestä tietopalvelusta huomenna.

Patentti- ja rekisterihallitus on karhunnut kokoomuksen varainhankintayhtiöltä Suomen Kansallismedialta vuonna 2005 päättyneen tilikauden sekä vuoden 2007 tilinpäätöstietoja. Yhtiön edustaja toimitti puuttuvat asiakirjat henkilökohtaisesti maanantaina, mutta tietojen käsittely vei pari päivää.

Kokoomus kiirehti samalla ilmoittamaan tuoreempiakin tilitietojaan. Suomen Kansallismedia toimitti kaupparekisteriin myös täydennystä vuoden 2008 tilinpäätökseen, vaikka ilmoitusaikaa olisi vielä ollut jäljellä.

Patentti- ja rekisterihallituksen mukaan voi olla mahdollista, että karhutut tilitiedot ovat saapuneet aluksi puutteellisena tai ne ovat hukkuneet käsittelyn aikana.

Kaupparekisterissä on 190 000 osakeyhtiöitä, joista arviolta reilut 10 prosenttia jättää tilinpäätöstietonsa ilmoittamatta ajallaan.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.