Mainos

Kokoomuksen nuori toivo ei pyri eduskuntaan – kohujentäyteinen syksy takana

Syksyllä kansanedustajan tehtävistä eroa haikaillut Lasse Männistö (kok.) ei asetu ehdolle kevään eduskuntavaaleissa.

Hän perustelee päätöstään blogissaan muun muassa sillä, että kansanedustajalla on vain vähän operatiivista vastuuta, eikä henkilökohtaista päätösvaltaa ole ollut riittävästi. 

Männistön mukaan aikaa kuluu myös sellaisten asioiden parissa, jotka tosiasiassa on päätetty muualla.

– Asioiden muuttumisen ja muuttamisen piinallisen hitauden kokemusta, kun Suomessa tarvittaisiin nopeita loikkia eteenpäin, Männistö tuskailee blogissaan.

Männistö toteaa myös haluavansa tehdä työelämässä erilaisia asioita ja säilyttää kosketuksensa tavalliseen työelämään.

Männistö ehdittiin valita elokuun lopulla jo Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi sosiaali- ja terveysministeriksi valitun Laura Rädyn tilalle. Männistön olisi tällöin pitänyt luopua eduskuntapaikastaan, ja hänen tilalleen olisi noussut juuri Räty. Tätä pidettiin suhmurointina, ja muun muassa eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd.) jyrähti, ettei eduskunnasta noin vain erota.

Noin viikkoa myöhemmin Männistö, kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb ja puolueen eduskuntaryhmää vetävä Arto Satonen päättivät, että Männistö vetää kansanedustajan erohakemuksensa pois.

– Jos olisin etukäteen tiennyt, että syntyy tällainen mylly, olisin jättänyt hakematta. Totta kai se näyttää pahalta ulkoapäin, Männistö kertoi sunnuntain Helsingin Sanomissa.

Männistö kuitenkin korosti Helsingin Sanomille, "ettei hän eikä Laura Räty valinnut häntä mihinkään.

-Julkinen keskustelu johti siihen, etten olisi voinut hoitaa Helsingin apulaiskaupunginjohtajan tointa täysipainoisesti ja lähteä siihen puhtaalta pöydältä, Männistö totesi syyskuussa. 

Kansanedustaja ei voi jättää pestiään kesken ilman eduskunnan puhemiesneuvoston lupaa.  
  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.