Mainos

Kokoomus hakisi lisäsäästöjä veronkorotusten listalta

Kokoomus olisi valmis etsimään lisäsäästöjä niin sanotulta ehdollisten leikkausten ja veronkorotusten listalta kehysriihessä.

Hallitus on luvannut työmarkkinaosapuolille, että listan toimia ei toteuteta, jos yhteiskuntasopimus syntyy. Soveltavia neuvotteluja yhteiskuntasopimuksesta käydään parhaillaan.  

Kokoomuksen mielestä listaa ei ole luvattu hylätä kokonaan.  

– Tavoite on ollut, että jos yhteiskuntasopimus syntyy, mahdollisimman pitkälti voidaan luopua ehdollisista säästöistä. Osa niistä säästöistä on sellaisia, joilla on tietynlainen kytkentä työmarkkinaratkaisuun, mutta osalla ei. Varmasti kaikkia vaihtoehtoja joudutaan selvittämään lisäsäästöjen aikaansaamiseksi, sanoo kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satonen

Hallitus on jäämässä sovitusta neljän miljardin euron säästötavoitteesta. Lisäsäästöjen tarve on kokoomuksen mukaan 300-400 miljoonaa euroa, perussuomalaisten 100-200 miljoonaa euroa ja keskustan noin 300 miljoonaa euroa.   

Keskusta ja perussuomalaiset eivät kajoaisi ehdollisiin säästötoimiin, vaan etsisivät mahdolliset lisäsäästöt muualta.   

Valtiovarainministeriön arvio lisäsäästöjen tarpeesta ilmestyy ensi viikolla neuvottelujen pohjaksi. Kehysriihi on 5. huhtikuuta.  

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhanen ei pidä ongelmaa isona. Hänen mukaansa ero muodostuu lähes kokonaan siitä, että indeksiin sidottujen etuuksien jäädytys ei ole tuottanut odotettuja säästöjä, koska hintakehitys on ollut ennustettua maltillisempaa.   

– Kukaan ei tiedä, mikä on inflaation taso vuonna 2019. Vuoden päästä edessä on sama arviointi, joten tämä aukko elää vielä, Vanhanen sanoo.  

Muita syitä vajeeseen ovat keskeneräiset isot säästöt, kuten erikoissairaanhoidon keskittäminen, ja hallituksen itse perumat säästötoimet, kuten eläkeläisten asumistuki.  

Säästöjä on sulanut myös sen takia, että osa kunnista on päättänyt säilyttää subjektiivisen päivähoito-oikeuden ja olla korottamatta asiakasmaksuja.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.