Mainos

Kokoomus ja SDP kiistävät HS:n tiedon veropäätöksen laskelmista

Kokoomuksesta ja SDP:stä kiistetään Helsingin Sanomien tieto, jonka mukaan hallitus olisi tehnyt osinkoveropäätöksensä elinkeinoelämän taustajärjestöiltä saatujen laskelmien pohjalta.

Hallituslähteistä kerrotaan STT:lle, että väite ei pidä paikkansa. Samaa vakuuttaa Twitter-viestissään valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) erityisavustaja Ville Kopra. Hän kirjoittaa, että "hallituksen veropäätökset perustuvat vain ja ainoastaan valtiovarainministeriön lukuihin".

Lisäksi valtiovarainministeriön valtiosihteeri Martti Hetemäki kertoi tänään Helsingin Sanomille, että hallitus valitsi osinkoveromallinsa virkamiesten esittelemistä vaihtoehdoista.

Helsingin Sanomien aikaisemmin julkaistun jutun mukaan etujärjestöjen laskelmat tulivat hallituksen papereihin kokoomuksen kautta. Lehden haastatteleman ja nimettömänä pysyttelevän lähteen mukaan luvut hämmensivät valtiovarainministeriön virkamiehiä, jotka eivät pystyneet arvioimaan uusien lukujen vaikutuksia.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.