Mainos

Kokoomuslaisia ei ole vielä ilmoittautunut puheenjohtajakisaan

Kokoomusvaikuttajista kukaan ei ole vielä ilmoittanut lähtevänsä puheenjohtajakisaan.

Ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb viestitti aamulla avustajansa välityksellä, että hän tuskin tekee päätöstä tällä viikolla, koska on matkalla Yhdysvalloissa.

Stubbin seurueessa Washingtoniin parhaillaan matkaavan Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen nimi on myös noussut esiin spekulaatioissa, mutta hän pysyy aiemmassa ei-kannassaan.

– Häkämies ei halua enää kommentoida asiaa. Hän sanoi hiljattain Talouselämä-lehdessä, ettei suunnittele paluuta mihinkään tehtävään politiikassa, ja sillä kannalla hän on edelleen, kerrotaan EK:n viestinnästä.

Liikenne- ja kuntaministeri Henna Virkkunen sanoo tekevänsä päätöksen puheenjohtajakisaan lähtemisestä tämän kuun aikana. Virkkusen mukaan päätös ei synny lähipäivinä.   

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) avustaja kertoi STT:lle, että Vaasassa vieraileva ministeri ei anna tänään haastattelua.  

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko ei ole vielä päättänyt, vaan sanoo pohtivansa asiaa monelta kantilta.

Myös kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Petteri Orpo miettii asiaa rauhassa eikä kommentoi päätöksensä aikataulua. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.