Mainos

Kolarisuma nelostiellä Oulussa

Kolarisuma Oulussa huonon kelin takia.

Oulun ohittavalla nelostiellä sattui tänään kolme kolaria parin tunnin sisällä. Pahimmassa kolmen auton kolarissa loukkaantui neljä henkilöä lievästi.

Lähes samaan aikaan kaksi autoa kolaroi edellisen onnettomuuspaikan lähistöllä.

Runsas tunti myöhemmin nelostiellä kaupungin pohjoispuolella pelti rytisi jälleen kolmen auton kolarissa.

Onnettomuuksien raivauksen takia nelostien liikenne on ollut ajoittain poikki.

Liukas lumisateinen keli on haitannut liikennettä laajasti Pohjanmaalla.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.