Mainos

Kolea ilma hillitsi kesäkuun hukkumiskuolemia

Kesäkuun aikana hukkui kahdeksantoista ihmistä, selviää Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton tilastoista. Määrä on selvästi pienempi kuin vuosi sitten kesäkuussa, jolloin hukkuneita oli 26.

Liiton mukaan koleat ilmat ovat hillinneet hukkumistapauksia. Jopa juhannus sujui vesillä poikkeuksellisen vähäisin uhrein. Juhannuksena hukkui kolme ihmistä.

Vaikka hukkuneiden määrä oli kesäkuussa alhainen, on tänä vuonna muuten hukkunut paljon suomalaisia. Kaiken kaikkiaan heitä on jo 79, eli yksi enemmän kuin koko viime vuonna. Erityisesti jäihin hukkumiset ovat vuosi vuodelta suurempi ongelma.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.