Mainos

Kolmannes opettajista valittaa oppilaiden häiritsevän

Noin joka kolmas opettaja valittaa oppilaiden häiritsevän opetusta, kertoo aamun Helsingin sanomat.

Lähes 30 prosenttia opettajista sanoo oppilaiden tahallisesti sabotoivan ja hankaloittavan opetusta kuukausittan tai useammin, selviää Tiina Rantalan tuoreesta pro gradu työstä.

Opetuksen sabotoinniksi katsottiin se, että oppilas häiritsi tahallaan oppitunnin kulkua asiattomilla kommenteilla, uhittelemalla tai uhmaamalla opettajan ohjeita tai käskyjä. Myös viittaus- ja vastauslakot olivat luokissa yleisiä.

Vastanneista lähes jokainen oli kokenut uransa aikana jonkinlaista, yleensä henkistä, väkivaltaa oppilaitten taholta. Päivittäinen tai viikottainen toistuva kiusaaminen oli kuitenkin harvinaista. Fyysinen väkivalta tai seksuaalinen häirintä oli kuitenkin tutkimuksen mukaan harvinaista.

Kyselyyn vastasi lähes kaksisataa opettajaa keväällä 2002.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.