Mainos

Kolme ihmistä ja 11 kissanpentua pelastuivat tulipalosta – yksi joutui sairaalaan hengitettyään savua

Mynämäellä syttyi illalla tulipalo vanhassa asunnoiksi muutetussa kaupparakennuksessa.

Turun hätäkeskus sai hälytyksen Mynämäen Pyhätiellä syttyneestä tulipalosta vähän ennen iltaseitsemää. Palo oli syttynyt yhdessä neljästä asunnosta, jotka sijaitsevat vanhassa kaupparakennuksessa.

Palokunta sai nopeasti sammutetuksi alakerran asunnon seinän välissä kyteneen palon alun.

Päivystävän palomestarin mukaan palavassa asunnossa ollut pariskunta ja yläkerrassa palon hetkellä ollut pikkutyttö sekä hänen 11 kissanpentuaan selvisivät tapahtuneesta säikähdyksellä. Tyttö toimitettiin kuitenkin sairaalaan tarkastettavaksi, koska hän oli hengittänyt savua.

Talon asukkaiden on suositeltu yöpyvän jossain muualla ensi yönä asuinrakennuksessa olevan savun takia. Kissanpennut ovat jo päässet kotiin.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.