Mainos

Kolme isoa koiraa retuutti pikkukoiran hengiltä

Hämeen poliisi tutkii Hämeenlinnassa sattunutta surullista tapausta, jossa isommat koirat tappoivat pikkukoiran.

Poliisin mukaan kolme isoa koiraa tullut aidan yli Alvettulassa sijaitsevan talon pihalle, jossa oli nainen ulkoiluttamassa kääpiövillakoiraa.

Villakoira oli yrittänyt mennä pensaaseen piiloon, mutta isommat koirat olivat saaneet sen kiinni. Koirat olivat retuuttaneet pikkukoiran kuoliaaksi.

Villakoiran ulkoiluttajan mukaan yksi isoista koirista oli aikaisemminkin purrut toista koiraa.


Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.