Mainos

Kolme kuoli vuodenvaihteen turmissa – Pohjois-Suomessa vakavia väkivallantekoja

Kolme ihmistä sai surmansa onnettomuuksissa vuoden vaihtuessa. Tulipalot vaativat kuolonuhrin Itä-Helsingin Myllypurossa uudenvuodenyönä ja Päijät-Hämeen Nastolassa uudenvuodenpäivänä aamupäivällä. Lisäksi kuoli uudenvuodenyönä tieltä päin puuta suistunut moottorikelkkailija Raahessa Pohjois-Pohjanmaalla.

Vakavasti tulipaloissa loukkaantui yksi henkilö sekä Lohjalla että Siilinjärvellä. Joensuussa puolestaan loukkaantui vakavasti nuori nainen, joka putosi ikkunasta.

Ainakin kymmenen ihmistä sai silmävammoja uudenvuodenaaton ilotulituksissa.

Helsingin yliopistollisen keskussairaalan silmäklinikalla hoidettiin kuutta silmävamman saanutta potilasta. Oulussa hoidettiin kolmea ja Kuopiossa yhtä silmävamman saanutta potilasta. Tampereella ilotulitteiden takia aukesi kaksi silmäkulmaa, klinikalta kerrotaan.

Silmävammojen määrä pysyi suunnilleen viime vuoden tasolla. Vammojen määrä on pudonnut selvästi viime vuosikymmenestä muun muassa suojalasipakon ansiosta. Viime vuosikymmenellä silmävahinkoja sattui uudenvuodenjuhlinnan yhteydessä pahimmillaan useita kymmeniä.

Eri puolilla maata syttyi aattoillan ja yön aikana useita tulipaloja. Hyvinkäällä syttyi pienellä alueella kolme autoa tuleen vain muutaman minuutin sisällä. 

Uudenvuoden yö kiireinen poliisille

Poliisit kertoivat, että uudenvuodenyönä juhlimisen ohella tapeltiin kodeissa, kaduilla ja ravintoloissa. Oulun poliisi kuvailee yötä "erittäin kiireiseksi". Sen säilöön päätyi ainakin 20 ihmistä.

Vakavimmat tapaukset olivat kaksi epäiltyä törkeää pahoinpitelyä Oulussa ja yksi Kemissä. Poliisin mukaan kaikissa niissä käytettiin teräasetta.

Länsi-Uudenmaan poliisi puolestaan kertoi, että väkivaltahälytykset lisääntyivät aamuyöllä kahden jälkeen.

Helsingissä poliisia pitivät kiireisenä päihtyneet ihmiset sekä pahoinpitelyt kaduilla ja asunnoissa. Helsingissä Senaatintorilla uutta vuotta otti vastaan noin 30 000 ihmistä, mutta runsaasta väkimäärästä huolimatta tilaisuus sujui rauhallisesti.

Helsingissä otettiin kiinni kaksi miestä, joista toinen oli uhkaillut aseella Paloheinässä ja toinen Vartiokylässä. Kurikassa hämmennystä aiheutti starttipistoolilla ilotulituksen yhteydessä ampunut mies.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.