Mainos

Kolme loukkaantui – Oulaisten turman syy luultavasti liian kova vauhti

Kolme henkilöä loukkaantui yöllä Oulaisissa sattuneessa ulosajossa, kertoo Oulun poliisi.

Turma tapahtui hieman ennen puolta yötä Pyhäjoentiellä.

Henkilöauto oli ajanut Merijärveltä Oulaisten suuntaan ja ohittanut hetki aikaisemmin toisen henkilöauton kovalla vauhdilla.

Poliisi epäilee kuljettajan menettäneen auton hallinnan vauhdin takia. Auto oli suistunut tieltä ojaan.

Onnettomuudessa loukkaantui vakavimmin autossa ollut naishenkilö, joka kuljetettiin pelastushelikopterilla Oulun Yliopistolliseen keskussairaalaan. Sairaalasta saadun tiedon mukaan naisella ei kuitenkaan ole hengenvaaraa.

Myös turmassa lievemmin loukkaantuneet kaksi miestä toimitettiin sairaalaan. Poliisin mukaan miehet pääsevät sairaalasta tämän päivänä aikana.

Poliisi selvittää auton kuljettajaa ja sitä, onko alkoholilla osuutta asiaan. Tapausta tutkitaan muun muassa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.