Mainos

Kolme vangittu Pirkanpohjan taidevarkaudesta

Poliisi on edistynyt Pirkanpohjan Taidekeskuksen taidevarkausjutun tutkinnassa. Tapaukseen liittyen on vangittu kolme miestä, ja kaikki anastetut taideteokset on saatu poliisin haltuun. Teokset löytyivät kotietsinnän yhteydessä Pirkanmaalta.

Varkaat veivät Ähtärissä sijaitsevasta Pirkanpohjan taidekeskuksesta kolme viikkoa sitten yhdeksän arvokasta grafiikkateosta. Teosten joukossa oli mm. Pablo Picasson, Salvador Dalin, Joan Miron ja Marino Marinin töitä. Sisään taidekeskukseen varkaat menivät murtautumalla ovesta. Poliisi tuli nopeasti paikalle, mutta varkaat olivat jo ehtineet häipyä.

Poliisi pääsi varkaiden jäljille tiiviiden tutkimusten jälkeen. Varastetut teokset löydettiin Pirkanmaan alueella tehdyn kotietsinnän yhteydessä, kertoo jutun tutkintaa johtava rikoskomisario Pasi Sillanpää. Tarkempaa löytöpaikkaa hän ei paljasta. Kaikki yhdeksän teosta löytyivät kuitenkin yhdestä ja samasta paikasta.

Tutkinnan yhteydessä on vangittu kolme miestä. Epäillyt ovat Suomen kansalaisia ja he ovat "jollain lailla" poliisille entuudestaan tuttuja, kertoo Sillanpää. Kahta miehistä epäillään törkeästä varkaudesta ja yhtä törkeästä kätkemisrikoksesta.

Jutun tutkinta on yhä kesken ja sen uskotaan kestävän vielä muutamia viikkoja. Poliisi ei edelleenkään ota kantaa siihen, oliko kyseessä tilaustyö ja mihin työt olivat menossa. Tutkinta tältä osin jatkuu.

Varastettujen teosten arvo on huomattava, mutta niiden tarkkaa arvoa ei ole kerrottu julkisuuteen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.