Mainos

Kölnin hyökkäysten uhri: Jopa 30 miestä kouri minua ja ystäviäni

Poliisi epäilee, että ulkomaalaistaustaiset miesjoukot ahdistelivat ja ja ryöstivät kymmeniä naisia Kölnissä uutenavuotena. Yksi uhreista kertoo The Independent -lehdelle, että suuri miesjoukko kouri häntä ja hänen ystäviään ja vei heiltä myös omaisuutta.

Kölnistä on tullut alue, jossa naiset eivät voi liikkua, sanoo nuori nainen, joka joutui seksuaalisen ahdistelun uhriksi Kölnissä uutenavuotena. Nainen esiintyy vain nimellä Michelle. Asiasta kertoo The Independent, jonka tiedot perustuvat saksalaisen N-TV uutiskanavan haastatteluun.

Michellen mukaan hän ja hänen ystävänsä joutuivat uudenvuodenaattona miesjoukon ahdistelemaksi. Joukossa oli jopa 30 miestä, Michelle sanoo.

18-vuotias Michelle sanoo, että hän oli menossa katsomaan ilotulituksia ystäviensä kanssa, kun miesjoukko saartoi heidät. Miesjoukon piirittämäksi joutui Michellen lisäksi 11 naista.

Michellen mukaan miehet olivat hyvin vihaisia ja yrittivät erottaa naiset toisistaan. Sen jälkeen miehet alkoivat kouria naisia. Joukko myös ryösti naisten taskuista tavaraa, esimerkiksi matkapuhelimia.

Kölnissä noin sata naista on tehnyt ilmoituksen seksuaalisesta häirinnästä uutena vuotena. Vastaavia tapauksia oli myös Hampurissa ja Stuttgartissa. Kölnissä noin tuhat miestä häiriköi naisia, kopeloi ja häiriköi seksuaalisesti. Kyse saattoi olla myös organisoiduista taskuvarkaista, sillä osalta varastettiin samalla omaisuutta.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.