Mainos

Koloradonkuoriainen löytyi Etelä-Suomesta

Tämän kesän ensimmäinen koloradonkuoriainen on löytynyt Uudenmaan rannikolta Sipoosta.

Koloradonkuoriainen


-Koloradonkuoriainen on perunan tuholainen, joka runsaana esiintyessään pystyy syömään perunakasvuston lähes kokonaan, varoitettiin tänään Kasvintuotannon tarkastuskeskuksesta. Aikuinen kuoriainen on luultavasti ajelehtinut kaakkoistuulten mukana Suomenlahden yli Venäjältä tai Virosta. On hyvin mahdollista, että niitä on voinut tulla leveämpänä rintamana, riskialue käsittää koko Etelä-Suomen, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan.

Kasvintuotannon tarkastuskeskus (KTTK) pyytää kaikkia erityisesti koko Etelä- ja Kaakkois-Suomen alueilla tarkkailemaan perunakasvustoja ja ilmoittamaan kaikista epäilyistä tai havainnoista keskukseen. Myös rannoilla ja vesillä liikkujia pyydetään ilmoittamaan keskukseen, jos havaitsee koloradonkuoriaista muistuttavan kuoriaisen kävelevän rannalla tai lelluvan meressä. Tämä kuoriainen pystyy lentämään tuulen mukana jopa satoja kilometrejä.

-Ensiarvoisen tärkeää on, että epäilty kuoriainen otetaan talteen tiiviisti suljettavaan purkkiin lajimäärityksen varmistamista varten, jonka jälkeen tehdään ilmoitus keskukseen ja sovitaan jatkotoimista, KTTK:sta tähdennetään.

Suomessa koloradonkuoriainen teki ensimmäisen tunkeutumisyrityksen maahamme kesällä 1998, jolloin esiintymiä oli yhteensä 149 perunapellossa. Tällöin kuoriainen saatiin niin hyvin torjuttua, että viime kesänä sitä tavattiin enää yhdessä paikassa.

Yksi naaras munii jopa 500-1000 munaa, joista kehittyvät toukat syövät perunan lehtiä hyvin ahnaasti.

-On erittäin tärkeää, ettei koloradonkuoriainen jäisi pysyväksi tuhonaiheuttajaksi perunaviljelyksillemme, keskus korostaa.

Sentin mittaisia kuperaselkiä

Nyt Suomeen eksyvät kuoriaiset ovat aikuisia eli noin sentin mittaisia kuperaselkäisiä kovakuoriaisia. Keltaisissa peitinsiivissä on kymmenen pitkittäistä mustaa juovaa, jotka ovat peitinsiipien mittaiset.

Pääpuoli on tummapilkkuinen, oranssiin vivahtava, raajat ovat mustat. Kuoriaiset syövät perunan lehtiin aluksi selviä lovia ja reikiä. Perunakasvustossa naaraat munivat lehtien alapinnoille keltaisia noin puolentoista millin mittaisia pitkulaisia munia 10-30 munan ryhmiin.

Munista kuoriutuvat toukat muuttuvat kasvaessaan punaisiksi, ne ovat pulleita ja erittäin kuperaselkäsiä.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.