Mainos

Komissio: Suomen susikannan noustava tuhanteen

Maa- ja metsätalousministeriön kala- ja riistaosastolla EU-komission vaatimusta pidetään mahdottomana. Suomessa on tällä hetkellä noin 200 sutta.

EU-komissio vaatii, että Suomessa on oltava vähintään tuhat sutta ennen kuin lajin suojelua voidaan lieventää. Maa- ja metsätalousministeriö tyrmää ajatuksen susien määrän merkittävästä kasvattamisesta.

- Tällainen määrä olisi täysin mahdoton. Tilannehan tulisi täysin kestämättömäksi suuressa osassa Suomea. Kyllä me aiomme pitää huolta siitä, että susikanta Suomessa ei kehity hallitsemattomasti, sanoo maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja.

Suomessa on tällä hetkellä noin 200 sutta. Nykyinenkin susikanta on aiheuttanut ongelmia muun muassa karjatilallisille ja poronhoitajille. Viime vuonna valtio korvasi suden aiheuttamia vahinkoja 70 000 eurolla.

Neljä vuotta sitten julkaistussa Suomen lajien uhanalaisuusraportissa susi luokitellaan erittäin uhanalaiseksi. EU lähtee tulkinnasta, jonka mukaan suden tappolupaa ei saa myöntää missään oloissa. EU myös haastoi Suomen viime viikolla EY-tuomioistuimeen liian löyhin perustein myönnetyistä sudenpyyntiluvista.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 05.10.2005)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.