Mainos

Komissio voi vetää susikanteen pois EY-tuomioistuimesta

Suomi ei kuitenkaan ole vielä vakuuttanut komissiota siitä, että susien kaatolupia myönnetään vain poikkeustapauksissa. Komissio vei susien metsästyksen EY-tuomioistuimeen viime vuonna.

Euroopan unionin komissio on valmis vetämään pois kanteen, joka koskee susien metsästystä Suomessa. Sitä ennen komissio vaatii kuitenkin Suomelta vielä lisätakeita siitä, että susia todella suojellaan tiukasti.

Komissio vei susien metsästyksen EY-tuomioistuimeen viime vuonna.

Suomen ja komission edustajat keskustelivat susien suojelusta virkamiestapaamisessa Brysselissä tänään.

- Jos komissio on tyytyväinen tähän neuvotteluun, niin siellä todettiin, että heillä on valmiutta vetää tämä kanne pois, selvittää Suomea tapaamisessa edustanut Sami Niemi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta.

Suomi ei kuitenkaan ole vielä vakuuttanut komissiota siitä, että susien kaatolupia myönnetään vain poikkeustapauksissa ja että mitään muuta vaihtoehtoa ei ole käytettävissä.

Komissio odottaakin Suomen hallituksen tekevän vielä täsmennyksiä tuoreeseen susien suojelusuunnitelmaan. Vasta sitten oikeustoimet voidaan keskeyttää.

Jos asia etenee nopeasti, ratkaisu voidaan saada jo toukokuun alussa, kun ympäristöasioista vastaava komissaari Stavros Dimas vierailee Suomessa.

EU-lainsäädännön mukaan uhanalaisten susien metsästys on sallittua ainoastaan poikkeustapauksissa. Komission mielestä Suomi on myöntänyt kaatolupia liian kevein perustein.

Kanteen peruminen olisi poikkeuksellista

Susikanteen vetäminen pois olisi poikkeuksellista, sillä kiista on jo edennyt pitkälle tuomioistuimen käsittelyyn.

Komissio on kuitenkin valmis muuttamaan kantaansa susien suojeluohjelman tuoman lisätiedon valossa. Myös Suomen komissaari Olli Rehn on osaltaan taivutellut komissiota luopumaan oikeustoimista.

Suomen susista lähes 70 prosenttia elää Itä-Suomessa, jossa asukkaat ovat vaatineet tiukasti oikeutta häirikkösusien kaatamiseen. Suomen susikanta on pieni, alle 200 yksilöä. Se on kuitenkin kasvanut selvästi viime vuosina.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.