Mainos

Kommentti: Kenen joukoissa seisot?

Keskuskauppakamari teki pikakyselyn suomalaisille yrityksille USA:n ja EU:n pakotteiden ja Venäjän vastapakotteiden vaikutuksista niiden toimintaan.

Suomalaiset yritysjohtajat suhtautuivat ehkä yllättävänkin ymmärtäväisesti lännen määräämiin pakotteisiin, vaikka ne aiheuttavatkin harmia ja taloudellisia menetyksiä usealle heistä. Eli suomalaiset ovat puolensa valinneet ja osaavat katsoa hiukan myös omaa nenäänsä pidemmälle.

Ehkä kyselystä näkyi myös se, että usea suomalaisyritys on toiminut Venäjällä pitkään. He ovat nähneet useammankin talouskriisin ja valuuttaromahduksen itäisessä naapurissa. Joidenkin suomalaistehtaiden tuotantovälineitäkin on siellä varastettu, mutta sekään ei ole saanut yritystä hylkäämään idän Eldoradoa.

Stockmannin toimitusjohtaja Hannu Penttilä oli eilisessä (13.08.) osavuosikatsauksessaan enemmän huolissaan Suomen taloudesta, kuin tavaratalojensa menestyksestä ja toimintaedellytyksistä Venäjällä. Talouskriisit seuraavat Venäjällä toisiaan yhtä varmasti kuin kaamos Suomen syksyä. Ja sitten lähestytäänkin kevättä.

Länsi-Euroopan ja USA:n markkinoilla operoivat voivat joutua myös toisenlaisen valintatilanteen eteen.

Yle uutisoi eilen, että USA:n markkinoilla toimiva Nordea on joutunut irtisanomaan kaikki Arctechin Helsingin-telakan lainat pakotelistalla olevan venäläisomistajan vuoksi.

MTV:n uutiset tiedusteli tänään Danske Bankilta, että ovatko he törmänneet pakoteviidakossa samanlaisiin ongelmiin kuin Nordea.

Vastaus on selkeä: "Danske Bank -konserni on velvollinen noudattamaan EU:n Venäjä-pakotteita, ja lisäksi konserni noudattaa myös Yhdysvaltain määräämiä pakotteita. Yksityiskohtaisemmin emme tätä asiaa kommentoi."

Paremmin sitä ei voi sanoa. Pankki joutuu valitsemaan puolensa ja joukkonsa toimintaympäristönsä mukaan. Siinä ei ole sijaa harha-askelille.

  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.