Mainos

Kommentti: Kiihottava jumalanpalvelus teatterissa

Kristian Smeds teki kirkon meille, jotka emme kirkossa käy. Eriskummallinen Tabu riisui näyttelijöiden lisäksi Kansallisteatterin yleisön.

Alkuun sanottakoon, että en ole ennen nähnyt kiihottavaa teatteria. Se tunne on melko jännä. Silloin teatteri on onnistunut, jos yllättyy omista reaktioistaan. 

Ohjaaja Smeds tuo lavalle vain kaksi tunnistettavaa näyttelijää, Seela Sellan ja muun muassa Mr. Vertigossa loistaneen Tero Jartin.

Esitys oli kuin vessapaperimainos: vähemmällä saa enemmän. Purkamalla ylimääräisen krumeluurin ja luottamalla asketismiin Smeds antaa yleisölle mahdollisuuden keskittyä olennaiseen. Kokonaisuudessaan kyseessä on jonkin sortin syyllistämätön kannanotto henkisyyden ja hengellisyyden puolesta.

Minä otin sydämeni omaan käteeni
Omilla silmilläni tutkin teitäni
omilla huulillani suutelin haavani
lääkitsin kipuni
Sinua jumala
en tahdo tuntea
en tavata
en rakastaa

Hengellisyys korostui kohtausten risteissä, kynttilöissä ja vuoropuhelussa korkeamman kanssa. Vuoropuhelu oli lähestulkoon sanatonta - ehyt esitys ei puhetta kaivannut.

Tabu kysyy, tuleeko ihmisestä jumala, kun hän hylkää jumalan. Vai jääkö jäljelle vain pellen tai koiran osa? Esitys kuitenkin keskittyy rakastavaisten väliseen valtasuhteeseen ja omantunnon kamppailuun. 

Nuorena kuolleen Timo K. Mukan Tabu-kirjan pohjalta rakennettu abstrakti teos noudatteli periaatetta "tarinan ei pidä antaa olla rasite". Esitys eteni enemmänkin yksittäisiä lumoavia peräkkäisiä kuvia pitkin. Tyyliltään se lähenteli elokuvan muotoa. Ensimmäisenä tuli mieleen oman tiensä kulkija, elokuvaohjaaja David Lynch.

Pimeyden positiivinen voima

Muita huomioita. Ymmärsin, että pimeys on valtava positiivinen voima. Näytelmän ensimmäinen kymmenminuuttinen(?) oli Pekka Kuusiston taikomaa musiikkia säkkipimeässä. Kun tarjolla on vain korvakarkkia ja mustaa, katsoja joutuu tai saa luoda itse haluamansa alun. Tai antaa tajunnan viedä. Ja kuinka hieno tunne se on, kun antaa sen vapaasti viedä. 

Tabu on kaukana valtavirrasta, ja voi siksi olla uutta valtavirtaa. Esityksen loppua voi kuvailla ylösnousemukseksi. Olo on puhdistunut, levännyt. Levon voi nähdä monella tavalla – vieressä istunut +viisikymppinen nukkui lähes koko shown.  

Smeds todisti taas kykynsä uusiutua, mutta yhdessä asiassa hän ei onnistunut: Yleisö taputti lopussa - varovaisesti, mutta kuitenkin. Eihän kirkossakaan taputeta saarnan päätteeksi.

12Karamazovissa Smeds yllätti yleisön tarjoamalla meille raakaa viinaa. Tällä kertaa ylläri voisi olla kolehti. Rahoilla voisi ostaa teatteriliput tuoreille turvapaikanhakijoille. Tämä esitys ei katso maarajoja.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.