Mainos

Kommentti: Levin hissijupakka kuin saippuasarjasta

Ulkopuolinen voisi kuvitella, että näinä aikoina Kittilän kaltaisen pienen ja melko köyhänkin kunnan huolena olisivat sote- ja kuntauudistus, huoltosuhde ja muut merkittävät mullistukset. Mutta tosielämässä kunnanhallitus on viime kuukausina paneutunut ihan muuhun asiaan.

Pienessä Kittilässä on nimittäin iso hiihtokeskus. Kunta omistaa Levi Ski Resort - hissiyhtiöstä yli puolet. Ammattiliitto Pro puolestaan omistaa enemmistön Levin matkailukeskus Oy:stä, joka omistaa yli neljäkymmentä prosenttia hissiyhtiöstä.

Hiihtohissejä pyöritetään siis tavallisten ihmisten rahoilla. Tavallinen sen sijaan ei tunnu olevan se sekava eepos, jota on nyt seurattu kuukausia.

Potkut käynnistivät kuntadraaman

Viime vuoden lopulla hissiyhtiön toimitusjohtaja, Levin merkittävä vaikuttaja Jouni Palosaari, sai potkut. Syynä oli hallituksen epäluottamus toimitusjohtajaan, jonka epäiltiin suosineen tuoreimmassa hissihankinnassa toista hissitoimittajaa. Palosaari on kiistänyt tämän.

Joulukuun alussa Levin matkailukeskus ja Kittilän kunnanjohtaja tekivät kuitenkin poliisille tutkintapyynnön. Kittilän kunnanhallitus perui sen kokouksessaan 16.12. 2013.

Kittilän kunnan edustajat olivat kuitenkin hissiyhtiön hallituksen kokouksessa pari päivää myöhemmin sitä mieltä, että tutkintapyyntö tehdään.

Poliisi on selvittänyt hissihankintaa epäilynä törkeästä petoksen yrityksestä tai vaihtoehtoisesti luottamusaseman väärinkäytöksenä.

Selvittelyjä on kuitenkin tehty myös mitä suurimassa määrin Kittilässä, ihan siviilien toimesta.

Joulukuun jälkeen lähes jokaisessa Kittilän kunnanhallituksen kokouksessa on eletty hissiyhtiöön liittyvää draamaa. On käsitelty oikaisuvaatimuksia ja vastaselvityksiä, pohdittu kunnanjohtajan toimivaltaa ja omistajaohjauksen rajoja.

Kokouksissa ovi on käynyt, kun esteelliset ovat poistuneet aina jonkun pykälän ajaksi.

Uusi hallitus teki täyskäännöksen heti kärkeen

Palosaarella on Kittilässä paljon tukijoita. Tänään heidän tahtonsa tapahtui.

Hiihtohissiyhtiön hallituksesta haluttiin ennen kaikkea ulos Pron puheenjohtaja Antti Rinne. Hän ei tosin enää ollut yhtiön hallitukseen pyrkimässäkään. Silti Levin Matkailukeskuksen edustajia eli Pron ääntä käyttäviä ei uuteen hallitukseen kelpuutettu. Nyt mennään yksin Kittilän kunnan edustajilla.

Yhtiökokous voi toki halutessaan vaihtaa hallituksen, mutta on harvinaista, että osakeyhtiön näin isolla omistajalla ei ole edustajaa yhtiön hallituksessa.

Nyt hissiyhtiön hallituksesta syrjäytetty osapuoli harkitsee jatkotoimia. Palosaari taas on palautettu toimitusjohtajaksi.

Hissiyhtiön uusi hallitus ehti toimia muutaman tunnin, kun se jo myös ehätti peruuttamaan kaikki mahdolliset yhtiön nimissä tehdyt tutkintapyynnöt ja rangaistusvaatimukset.

Niistä viimeisin eli hissiyhtiön investointeihin liittyvä lisätutkintapyyntö tehtiin alle kaksi viikkoa sitten. Mutta se oli siis entisen hallituksen aikaa se.

Nyt on poliisista ja syyttäjästä kiinni, jatkuuko Palosaareen kohdistuvien epäilyjen tutkinta.

Melko varmaa kuitenkin on se, että tämä tarina jossain muodossa jatkuu, epäilemättä jopa pidempään kuin tämän kevään hiihtokausi Levillä.

Minä en tiedä, mistä pohjimmiltaan on kyse. Olen asiaa monilta kysynyt, mutta vastaus riippuu aina siitä, keneltä kysyy. Ehkä siksi parempi vain pysyä siinä, mitä on tapahtunut. Sekin on tarpeeksi monimutkaista.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.