Mainos

KOMMENTTI: Pöytä on katettu vaalikeskustelulle

Viime päivinä on kuultu muutama arvovaltainen talouspuheenvuoro ikään kuin alkavan eduskuntavaalitaistelun pohjaksi. Esimerkiksi ETLA, Suomen Yrittäjät ja Talouspolitiikan arviointineuvosto ovat kertoneet omia näkemyksiään. 

Pöytä on katettu runsaalla määrällä perustietoa Suomen taloudesta. Ja lisää suosituksia on tulossa lähiviikkojen aikana.

Jo nyt on käynyt selväksi, että vaalikeskustelua ei kannata aloittaa kysymyksillä: onko nykyinen hallitus tehnyt mitään Suomen pelastamiseksi?

Kyllä hallitus on tehnyt. Katainen-Stubb -kabinetit ovat sopeuttaneet julkista taloutta kuudella - seitsemällä miljardilla eurolla. Se on niin paljon, että ensi kesänä aloittava uusi hallitus siihen tuskin yltää.

***

Talouspolitiikan arviontineuvoston raportista jäi kuitenkin vähän sellainen maku, että finanssitaloutta on "väärin sammutettu". Tänä vuonna valtiontaloutta kiristetään kahdella ja puolella miljardilla eurolla, ja se on professoriryhmän mielestä suhdannetilanteeseen nähden liikaa (?).

Hallitukselta on jäänyt moni sopeutusratkaisu myös tekemättä. Arvostelulle jää paljon sijaa.

Esimerkiksi näitä rakenneratkaisuja (eläkeuudistusta lukuun ottamatta) ei juurikaan ole saatu vietyä eteenpäin. Terveyden- ja sosiaalihuollon toimintojen järkeistäminen, eli sote-uudistus, on tästä ihan liiankin hyvä esimerkki. Niillä ratkaisuilla taas pienennettäisiin budjettileikkauksia.

Rakenneratkaisu on toimi, jolla parannetaan valtion velanhoitokykyä.

Sekin on sanottava, että "helpot" sopeutustoimet on nyt tehty. Esimerkiksi verotusta ei juurikaan enää voida kiristää. Päinvastoin, esimerkiksi tuloverotuksen jonkinlaiseen keventämiseen tulee painetta, kun alkukesästä neuvotellaan paljoista, ja kansalaisten ostovoimaa pitäisi turvata.

Ekonomistien yksimielinen ja ikuinen suosikkiehdotus olisi arvonlisäverokantojen yhdenmukaistaminen, eli muun muassa ruuan alvin korottaminen. Sillä saataisiin valtion kassaan muutama sata miljoonaa euroa. Mikäli Keskusta on hallitusneuvotteluissa kuskinpaikalla (kuten gallupit nyt näyttävät), niin ruuan alv ei tule nousemaan. Eli se siitä. 

***

Tekemistä ja leikkaamista riittää siis seuraavallekin hallitukselle.

ETLA arvioi, että seuraavalla hallituksella saattaisi olla edessään kahden ja puolen - viiden miljardin euron julkisen talouden sopeutus.

Suomen Yrittäjät taas haluavat neljän miljardin euron sopeutusta, jotta julkisen talouden BKT-osuus painetaan finanssikriisiä edeltävälle tasolle.

Talouspolitiikan arviointineuvosto esittää, että nyt leikkauksissa ja sopeutuksessa pitäisi vetää henkeä pari vuotta, jotta talouden elpymiselle ja työllisyyden paranemiselle annettaisiin tilaa.

Kaikki summat liikkuvat ylös ja alas yleisen talouskehityksen ja niin sanottujen rakenneratkaisujen mukana.

Vaalitaistelussa tullaan puhumaan paljon niin sanotuista "kasvupanostuksista", valtion investoinneista, joilla Suomen taloutta käännetään kasvu-uralle. Ekonomistien papereista tällaisia suosituksia ei juurikaan löydy.

Ekonomistit näkevät elvytyksenä sen, että Suomi ottaa miljarditolkulla velkaa vuodesta toiseen. Tämän vuoden aikana, ensimmäisen kerran finanssikriisin jälkeen, Suomen velkaantumistahti hidastuu. Velkaantumisen pysähtyminen tai taittuminen on vielä ainakin yksien eduskuntavaalien takana.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.