Mainos

Kondomi unohtuu nuorilta miehiltä edelleen

Suomalaisten nuorten miesten seksuaalinen riskikäyttäminen ei ole muuttunut paljoakaan vuosina 1998-2005. Viidennes 18-29-vuotiaista kertoo, että heillä on ollut vähintään kolme seksikumppania vuoden aikana. Noin puolet miehistä ei ollut käyttänyt viimeisimmässä yhdynnässä kondomia.

Suomessa kondomin käyttö unohtuu nuorilta miehiltä usein humalassa, ja Virossa taas suojautuminen jää monesti huumeiden käytön takia.

Tuoreen väitöskirjan mukaan suomalaisten ja virolaisten nuorten miesten seksuaalinen riskikäyttäytyminen ja sukupuolitaudit liittyvät alkoholin ja huumeiden käyttöön. Päihteiden käyttö lisää myös seksikumppaneiden määrää.

Sukupuolitautien määrä on kasvanut useissa Euroopan maissa tasaisesti. Tutkija Minna Nikulan mukaan suomalaisilla on ollut melko vähän sukupuolitauteja muihin Euroopan maihin verrattuna. Matkailu ja työntekijöiden siirtymiset maasta toiseen kasvattavat sukupuolitautien riskiä.

Minna Nikulan väitöskirja tarkastettiin Helsingin yliopistossa tänään.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.