Mainos

"Konduktöörejä ei vain riittänyt joka lähtöön"

Aamun lähijunia on peruttu henkilöstövajauksen vuoksi. VR ilmoittaa, että aamulla peruttiin useita N-, I-, E-, A- ja K-junia tiukan henkilöstötilanteen vuoksi.

– Konduktöörejä ei vain riitä jokaiseen lähtöön. Kesälomakausi on nyt parhaimmillaan, ja samaan aikaan on sattunut sairauslomia. Tilanne on monen asian lopputulos - tähän vaikuttaa myös se, että viime talvena ylityökiintiöt täyttyivät. Rantaradan laitteissa oli myös pientä häiriötä, kertoo VR:n kaukoliikennejohtaja Ari Vanhanen.

Vanhanen ei kuitenkaan pidä konduktöörien määrää liian vähäisenä.

– Meillä on sama määrä henkilökuntaa ja junavuoroja kuin viime kesänä. Tänä vuonna monet poikkeukselliset syyt ovat kuitenkin johtaneet siihen, että yhtäkkiä henkilökuntaa ei vain ole riittänyt.

Vanhasen mukaan on myös tärkeää suhteuttaa tilanne - Suomen rautateillä liikennöi päivittäin 1200 junaa, joista pahimpina päivinä on peruttu kolmisenkymmentä.

(MTV3)

Katso VR:n kaukoliikennejohtaja Ari Vanhasen kommentit:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.