Mainos

Konerikon keskeyttämä Thaimaan-lento päässyt matkaan

Varakone otti Intian Ahmadabadissa liki 230 lomalaista kyytiinsä. Lento on perillä Phuketissa noin vuorokauden verran myöhässä.

Aurinkomatkojen Intiaan eilen jumittuneet lomalentolaiset ovat pääässeet jatkamaan varakoneella matkaansa Thaimaan Phuketiin.

Finnairin lomalento Phuketiin oli keskeytynyt huoltotauolla Ahmadabadissa polttoainepumppuvian takia.

Helsingistä avuksi lähetetty varakone otti Ahmadabadissa liki 230 lomalaista kyytiinsä lauantaina aamuseitsemältä Suomen aikaa. Phuketiin sen on määrä tulla noin vuorokauden myöhässä aikataulustaan, arvioitiin Finnairista.

Varakoneen lähtö viivästyi, kun tarvittavaa lentolupaa piti odottaa pitkään eri maiden ilmailuviranomaisilta.

Koska paluulento Phuketista Helsinkiin lennetään samalla varakoneella, se myöhästyy reilun vuorokauden verran. Helsingissä sen arvioidaan olevan sunnuntain vastaisena yönä kello kahden aikaan.

Varakoneeksi lähti Finnairin Boeing 757, jonka piti lentää eilen Kanariansaarille Arrecifeen. Arrecifen-lento hoidettiin yhtiön reittilennoilta vapautuneella kalustolla.

Varakoneen mukana Intiaan vietiin huoltohenkilöstöä ja varaosia. Mekaanikot jäävät Ahmadabadiin korjaamaan rikkoutunutta pumppua. Lento Ahmadabadista Phuketiin kestää noin 7 tuntia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.