Mainos

Konginkankaan rekkakuski ei valita tuomiostaan

Vaasan hovioikeus ei muuttanut vuoden alussa antamassaan tuomiossa Äänekosken käräjäoikeuden päätöstä, jonka mukaan rekan kuljettaja syyllistyi liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, yli 20 kuolemantuottamukseen ja kolmeen vammantuottamukseen.

Konginkankaan suuronnettomuudessa osallisena ollut rekan kuljettaja tyytyy tuomioonsa. Kuljettaja ei hae korkeimmalta oikeudelta valituslupaa Vaasan hovioikeuden hänelle langettamaan tuomioon. Kuljettaja päätti asiasta sanomalehti Keskisuomalaisen mukaan eilen.

Vaasan hovioikeus ei muuttanut tammikuussa antamassaan tuomiossa Äänekosken käräjäoikeuden päätöstä. Kuljettaja sai kolme kuukautta ehdollista vankeutta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, 23 kuolemantuottamuksesta ja kolmesta vammantuottamuksesta.

Paperirullalastissa ollut rekka ja linja-auto törmäsivät Äänekosken Konginkankaalla maaliskuussa 2004. Onnettomuudessa kuolivat linja-auton kuljettaja ja 22 matkustajaa. Lisäksi 15 matkustajaa loukkaantui.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.