Mainos

Konginkankaan rekkakuski kiistää syytteet

Konginkankaan onnettomuuden oikeuskäsittely on alkanut Äänekosken käräjäoikeudessa. Kaikkiaan 42 asianomistajaa vaatii korvausta läheisen kuoleman aiheuttamasta henkisestä kärsimyksestä. Korvausten yhteissumma on 900 000 euroa.

Konginkankaan rekkakuski on kiistänyt häneen kohdistetut syytteet tänään aamulla alkaneessa oikeudenkäynnissä. Rekkakuskin mukaan hän ei ajanut ylinopeutta, kuten syyttäjä väittää. Linja-auton ja ajoneuvoyhdistelmän törmäyksessä 19. maaliskuuta 2004 kuoli 23 ihmistä.

41-vuotiaan rekkakuskin mukaan hän ei tehnyt virheitä. Syynä onnettomuuteen oli poikkeuksellinen liukkaus. Hän kiistää aiheuttaneensa onnettomuutta. Syyttäjä on eri mieltä.

-Suurin ja keskeinen virhe on ollut liiallisen tilannenopeuden käyttö. Siinä on ollut sellaiset olosuhteet että on odotettavissaa että on liukkautta. Nähdäkseni tieliikennelaki kehottaa varautumaan siihen ja sellaista varautumista tässä ei ole tapahtunut, sanoo valtionsyyttäjä Mika Illman.

Kuljettajan asianajajan Tero Lakan mukaan kukaan yksittäinen henkilö ei ole onnettomuutta aiheuttanut. Lakka sanoi myös, että tie oli yllättävän liukkauden takia raskaalle liikenteelle sopimattomassa kunnossa.

Jutussa luettiin syytteet kahdelle henkilölle sekä yhdelle yhtiölle. 41-vuotiasta rekkakuskia syytetään liikenteen vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksista. Syyttäjän mukaan kuski oli ajanut paperirullarekkaa 80 km/h -alueella 94 km/h liukkaasta kelistä huolimatta.

Transpoint Oy:n silloista toimitusjohtajaa Mauri Kummalaa syytetään myös kuolemantuottamuksista ja työturvallisuusrikoksesta, koska hän oli syyttäjän mukaan laiminlyönyt huolellisen työolosuhteiden suunnittelun. Rekassa oli ylikuormaa ja liian kireä aikataulu vaati ylinopeuden ajamista.

Transpointin työturvallisuusrikossyytteen ja yhteisösakkovaatimuksen perusteet olivat samat. Niin Kummala kuin Transpoint kiistivät syytteet. Kummalan mukaan tapahtumaa ei olisi voitu arvata ennalta, jolloin riskikään ei ole voinut olla tiedossa.

Myös Kummalan puolesta ylinopeus ja muut syyttäjän esittämät laiminlyönnit kiistettiin.

Omaisilta tiukempia syytteitä

Onnettomuustutkinta käynnissä

Osa asianomistajista esitti oikeussalissa kovempia syytteitä. Heidän mukaansa kuljettaja oli syyllistynyt törkeään liikenteen vaarantamiseen ja törkeään kuolemantuottamukseen. Muutamat eivät taas vaatineet kuljettajalle rangaistusta lainkaan.

Asianomistajat esittivät myös korvausvaatimuksia. Kaikkiaan 42 yhteensä 97 asianomistajasta vaatii korvausta läheisen kuoleman aiheuttamasta henkisestä kärsimyksestä. Vaaditut summat vaihtelevat 3000 eurosta 50 000 euroon. Korvausten yhteissumma on kaikkiaan 900 000 euroa.

Rekkakuski, Kummala ja Transpoint kiistivät vahingonkorvausvaatimukset.

Äänekosken käräjäoikeuden sali oli aamusta alkaen täynnä. Syyttäjän ja syytettyjen lisäksi paikalla oli puolenkymmentä omaisten asianajajaa, noin 15 omaista sekä 20 toimittajaa ja kuvaajaa.

Kuljettaja: Liukkaus yllätti

41-vuotias rekkakuski pysyi oikeussalin ulkopuolella vaiti. Poliisikuulusteluissa hän kertoi että tie oli ollut kuiva ja liukkaus yllätti. Hän kertoi tunteneensa, että kärry lähti heijaamaan. Oikaisu ei onnistunut, eikä hän saanut ajettua yhdistelmää pellolle. Törmäyshetkeä hän kuvaili näin: Kuulin vain tussahduksen kun linja-auto törmäsi perävaunuun.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.