Mainos

Konginkankaan turma käräjille huhtikuun lopulla

Lisätutkimusten vuoksi syyttäjä tekee asiassa myös lisäsyyteharkinnan. Siinä ratkaistaan, haastetaanko oikeuteen muitakin vastaajia kuin onnettomuusrekan kuljettaja.

Konginkankaan liikenneturman oikeuskäsittely alkaa Äänekosken käräjäoikeudessa tiistaina 25. huhtikuuta. Käräjäoikeus varaa asian käsittelylle kolme istuntopäivää ja yhden varapäivän.

Valtionsyyttäjä Mika Illman kertoo, että oikeusjuttu oli tulossa käräjäoikeuteen maaliskuun alkupuoliskolla viikolla kymmenen, mutta sitä siirrettiin myöhemmäksi korvausvaatimusten selvittelyn vuoksi.

Poliisi teki onnettomuudesta viime vuoden puolella lisätutkimuksia. Näiden tutkimustulosten vuoksi valtionsyyttäjä tekee asiassa myös lisäsyyteharkinnan. Siinä ratkeaa, haastetaanko oikeuteen muitakin vastaajia kuin onnettomuusrekan kuljettaja.

Kuljettajalle luettavan syytteen rikosnimike on Illmanin mukaan liikenneturvallisuuden vaarantaminen, 23 kuolemantuottamusta ja neljä vammantuottamusta.

Rekan ja linja-auton törmäyksessä Äänekosken Konginkankaalla maaliskuussa 2004 kuoli 23 ja loukkaantui 15 henkilöä.

Illmanin mukaan enemmistö loukkaantuneista ei halunnut esittää rangaistusvaatimusta. Syyttäjä ajaa syytettä kuolemantuottamuksista ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta viran puolesta. Vammantuottamus on asia, josta loukkaantuneen pitää itse esittää rangaistusvaatimus.

Korvausasioita kertyy kymmeniä

Äänekosken käräjäoikeus postitti kuluvalla viikolla tiedoksiannot oikeudenkäynnin päivämäärästä uhrien omaisille ja muille asianosaisille.

Vaikka kaikki loukkaantuneet eivät vaadi rekan kuljettajalle rangaistusta, he esittävät korvausvaatimuksia henkilö- ja omaisuusvahingoista. Vakuutusyhtiö on jo maksanut korvauksia uhrien omaisille. Eläkkeiden, ruumiillisten vammojen ja henkisten kärsimysten laskeminen on mutkikasta.

Käräjätuomari Markku Aalto arvioi, että korvausvaatimuksia oikeusjuttuun kertyy 25-30. Niistä ei ole vielä laadittu yhteenvetoa.

Oikeuden istunto on huhtikuussa käräjäoikeuden tiloissa Äänekosken virastotalossa. Istuntoon tulee vahvennettu kokoonpano kaksi tuomaria ja kolme lautamiestä. Istuntoa johtavat tuomarit laamanni Pekka Rimppi ja käräjätuomari Markku Aalto.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.