Mainos

Konginkankaan turmaan yhteensä 32 syytä

Konginkankaan liikenneonnettomuuden loppuraportti on julkistettu. Onnettomuuteen johtivat mm. ohjausvirhe, liukas keli ja ylinopeus.

Konginkankaan tuhoisaan liikenneonnettomuuteen ei ollut yhtä syytä. Liikenneonnettomuutta selvittänyt tutkintalautakunta löysi onnettomuuteen yhteensä 32 syytä, joista osa oli välittömiä ja osa taustatekijöitä.

Konginkankaan tutkintalautakunnan puheenjohtajan Esko Lähteenmäen mukaan tilanne alkoi paperirullarekan tekemästä oikaisusta ennen onnettomuussuoraa. Tutkintalautakunta katsoi, että rekan kuljettajan osalta onnettomuuteen vaikutti erityisesti ajoneuvon hallinnan menetys. Linja-auton kuljettajan kohdalla välitön syy oli puolestaan havaintovirhe.

Tutkintalautakunta ei ota kantaa rekan kuljettajan rikosoikeudelliseen syyllisyyteen. Onnettomuus on parhaillaan syyteharkinnassa valtakunnansyyttäjänvirastossa.

Sen sijaan lautakunta esittää 17 turvallisuussuositusta, joista päällimmäiseksi nousee kuorma-autojen nopeusrajoittimien maksimin pudottaminen 90:stä 80:een.

Konginkankaan liikenneonnettomuuden tutkintalautakunta luovutti loppuraporttinsa oikeusministeri Leena Luhtaselle aamulla.

Tutkintalautakunta kiinnitti huomiota myös kuljetusalan kireisiin aikatauluihin. Sen paremmin Konginkankaan turman rekka kuin bussikaan ei olisi voinut selvitä ajoreitistään laillisten ajoaikojen puitteissa ilman ylinopeutta.

SKAL kritisoi tutkintaraporttia

Kuorma- ja pakettiautoliikenteen edunvalvontajärjestö SKAL on tyytymätön tutkintalautakunnan selostukseen ja suosituksiin.

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKALin mukaan turman tutkintaselostuksessa vähätellään tien rakenteen ja kunnon vaikutusta onnettomuuteen sekä yliarvioidaan nopeuden merkitys tapahtumien kulkuun.

-Osa tutkintalautakunnan turvallisuussuosituksista on itse asiassa sellaisia, jotka lisäisivät onnettomuusriskiä ja vähentäisivät liikenneturvallisuutta, SKALin toimitusjohtaja Seppo Sainio sanoo.

Suomen historian pahin liikenneonnettomuus sattui nelostiellä Äänekosken Konginkankaalla viime vuoden maaliskuussa. Linja-auton ja paperirullia kuljettaneen rekan törmäyksessä kuoli 23 ja loukkaantui 15 ihmistä.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 17.11.2005)

(Seitsemän uutiset 17.11.2005)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.