Mainos

Kontiolahden trombi iski myös suojelualueelle.

Tutkijoille syntyi Kontiolahden myrskyalueesta todellinen luonnonlaboratorio.

Kontiolahdella riehunut trompi myllersi uusiksi myös Metsähallituksen suojelusuunnitelmat Höytiäisellä.

Myrsky tuhosi laajan suojelualueen, jolla Metsähallitus oli juuri käynnistämässä ennallistamistoimia. Nyt Höytiäisen myrskysaaresta on tulossa tutkijoiden paratiisi ja myös luontomatkailun arvioidaan alueella merkittävästi lisääntyvän.

- Tarkoituksena oli tälläkin alueella, että ruvetaan keinotekoisesti jäljittelemään tällaisia myrskytuhoja. Mutta luonto oli meitä viisaampi ja teki tämän tuhon ennen kuin me ehdimme tehdä ennallistamistoimia täällä, toteaa puistonjohtaja Kyösti Tuhkalainen Metsähallituksesta.

Nyt suojelualueella pötköttää puuta maassa reilusti yli 10 000 kuutiota. Myrskyn totaalisesti tuhoama aukko on noin 50 hehtaaria. Metsässä liikkuminen on käytännössä mahdotonta ja hyvin vaarallista konkelopuiden vuoksi. Ja tällaiseksi aavemaisemaksi kaikki jääkin, metsäkoneilla ei ole tänne asiaa.

- Meillä on tarkoitus vain raivata polut auki ja jättää puut maastoon, kertoo Metsähallituksen puistonhoitaja Aarno Tervonen.

Metsäntutkijoille ja biologeille Höytiäisen selkäsaaristoon kuuluvan Jouhtenisen tuhoalueesta tulee todellinen paratiisi. Täällä voi pian selvittää aidossa luonnonlaboratoriossa myrskytuhojen vaikutusta luontoon ja lajistoon. Samalla Kontiolahden kunta taisi saada uuden matkailukohteen.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.