Mainos

Kööpenhaminassa ei ollut voittajia

Viikonloppuna päättyneeltä Kööpenhaminan ilmastokokoukselta odotettiin paljon, mutta lopputulos oli monelle pettymys. Kaikki maat eivät hyväksyneet sopimusluonnosta, minkä vuoksi kokous oli monen kansalaisjärjestön mukaan täydellinen floppi.

- Kööpenhaminassa saavutettiin valtioiden päämiesten voimin sitoumus, jossa sekä teollisuusmaat että suurin osa kehitysmaista tulevat laittamaan päästötavoitteensa pöytään. Se ei ole kuitenkaan vielä juridisesti sitova sopimus, kertoo neuvotteluissa mukana ollut kansainvälisten asiain johtaja Jukka Uosukainen ympäristöministeriöstä.

Kompromissilla päästään eteenpäin

Huomenta Suomessa vieraillut Uosukainen kertoo odottaneensa kokoukselta enemmän, mutta muistuttaa, että jo sitoumus on iso askel ilmastokamppailussa.

- Virkamiesneuvottelut ovat jauhaneet kaksi vuotta melkein paikallaan. Olikin tiedossa, että Kööpenhaminassa tulee olemaan vaikeaa. Johtajat saivat kuitenkin tahdollaan aikaiseksi kompromissin, joka ei ole tietenkään täydellinen, mutta sillä päästään eteenpäin.

Uosukainen kertoo, että kokouksessa näkyi myös itsekyyttä - jokainen maa valvoi omia etujaan.

- En tiedä, löytyykö kokouksesta kuitenkaan voittajia. Kahden asteen tavoite (ilmaston lämpenemisen rajaksi) ei todennäköisesti riitä poistamaan kaikkia ilmastonmuutoksen uhkia. Suuret maat joutuvat nyt vakavasti miettimään omaa ilmastopolitiikkaansa.

Uosukaisen mielestä jatkossa ilmastoneuvotteluissa pitää jatkossa miettiä sellainen järjestelmä, että muutama maa ei pysty estämään 200 maan yhteistä tahtoa.

- Jatkossa neuvotteluihin pitää löytää lyhyempi ja selkeämpi prosessi.

Ilmastotyö kiihtyy

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki kertoo olevansa pettynyt Kööpenhaminan saavutuksiin, mutta muistuttaa, että ratkaisu sisältää mahdollisuuksia.

- Ensimmäistä kertaa kaikki maailman maat ovat sitoutuneet ilmastotoimiin, ja lisäksi saatiiin aikaiseksi merkittävä rahoituspaketti esimerkiksi metsäkadon torjuntaan.

Lehtomäki harmittelee sitä, että Kööpenhaminan ratkaisuilla ei päästä vielä kahden asteen polulle.

- Minulla on kuitenkin luja luottamus siihen, että kansainvälinen ilmastotyö kiihdyttää vauhtiaan tulevien vuosien aikana. Ongelma kun ei poistu, Lehtomäki sanoo Huomenta Suomen puhelinhaastattelussa.

Katso ympäristöministeriön kansainvälisten asioiden johtajan Jukka Uosukaisen haastattelu.

Keskustelussa mukana puhelimitset ympäristöministeri Paula Lehtomäki (Huomenta Suomi 21.12.2009)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.