Mainos

Korhonen kiistää valehtelusyytöksen

Lapin Kansan päätoimittajaksi valittu Johanna Korhonen kiistää valehdelleensa työhaastattelussa puolisonsa kuntavaaliehdokkuudesta. Hänen mukaansa työhaastattelussa ei edes kysytty, onko hänen puolisonsa ollut poliittisesti aktiivinen tai kuuluuko hän johonkin ryhmään.

Korhosen mukaan kaikilla osapuolilla oli haastattelussa kristallinkirkas käsitys siitä, että sitoutumattoman lehden päätoimittaja ja hänen perheensä ei voi olla poliittisesti aktiivinen.

Korhonen kertoo, että hänen puolisonsa oli lupautunut kunnallisvaaliehdokkaaksi Vantaalla jo keväällä. Kun Lapin Kansan työpaikka varmistui, ehdokkuutta ei voinut enää perua. Tuolloin Korhosen puoliso päätti jättää vaalikampanjoinnin sikseen ja jäädä passiiviseksi ehdokkaaksi.

Lapin Kansan päätoimittajaksi valittu Korhonen sai potkut jo ennen kuin hän ehti aloittaa työnsä Rovaniemellä. Korhosen mukaan Alma Media purki työsuhteen siksi, että hän elää rekisteröidyssä suhteessa naisen kanssa. Korhosen mielestä hänen puolisonsa kunnallisvaaliehdokkuus on vain keppihevonen, jolla Alma Media haluaa ratsastaa ulos hänen perhesuhteensa aiheuttamasta kohusta.

Alma Median mukaan syynä työsuhteen purkamiseen on kuitenkin ollut luottamuspula. Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne kertoi MTV3:n uutisille, että Korhonen valehteli työhaastattelussa puolisonsa poliittisen aktiivisuuden. Korhosen puoliso on kuntavaaliehdokkaana Vantaalla.

Alma Median viestintäjohtajan Rauno Heinosen mukaan päätoimittajan tehtävään ei voida valita henkilöä, jonka toimintatapoihin ei kuulu rehellisyys.

- Päätoimittajan pitäisi pystyä kertomaan rehellisesti kaikista henkilökohtaisista taustoistaan. Näin valitsijat voivat ikään kuin tasamaalta arvioida hänen mahdollisuuksiaan. Tämä ei liity hänen ammattitaitoonsa vaan hänen persoonaansa, Heinonen kommentoi.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 01.10.2008)

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.