Mainos

Korhonen: Puolueiden Nato-kannat selviksi

Vasemmistoliiton puheenjohtajan mukaan puolue suhtautuu yhä tiukan kielteisesti Nato-jäsenyyteen.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen vaatii puolueita ottamaan selkeän kannan Nato-jäsenyyteen ensi kevään eduskuntavaaleissa, kirjoittaa Savon Sanomat.

Korhonen totesi eilen vasemmistoliiton eduskuntavaalijuhlassa Kuopiossa, että puolue sanoo jäsenyydelle edelleen ehdottomasti "ei".

- Sotilaallista uhkaa suurempi on esimerkiksi ympäristöuhka. Sotilasliittoon lähteminen tuo lisäkustannuksia ja velvoitteita, joita Suomen kansa ei halua, Korhonen sanoo.

Korhonen viittaa tilanteeseen Afganistanissa, jonne Norja ei ole halunnut lähettää lisäjoukkoja.

- Norja ei ole niin sanottu solidaarinen Nato-maa. Afganistanin operaatio on muuttanut luonnettaan täysin. Se on kohta täydellistä sotaa, Korhonen lataa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.