Mainos

Korhonen: Vanha aluepolitiikka puree enää rajoitetuilla alueilla

Kuntaministeri Korhonen haluaa varmistaa aluepolitiikalla, ettei Suomeen synny vanhanaikaisen tuotannon, halvan työvoiman ja alennetun sosiaaliturvan alueita.

Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen (vas.) puolusti valitun aluepolitiikan peruslinjauksia Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon SAK-päivillä tänään Nilsiässä.
Korhonen sanoi, että ns. vanhan aluepolitiikan keinot purevat enää vain hyvin rajoitetuilla alueilla itä- ja pohjoisosissa maata.

-Meidän on edelleen hoidettava aluepolitiikkaa niin, ettei maahan synny vanhanaikaisen tuotannon, halvan työvoiman ja alennetun sosiaaliturvan alueita. Tässä mielessä osaamiseen ja uudistuksiin perustuva aluepolitiikan peruslinjaus on yhä tärkeämpi, hän linjasi.

Korhosen mukaan hyvän aluepolitiikan ensisijainen tavoite on työpaikkojen synnyttäminen. Tämän hän uskoi olevan ensisijaista myös ay-liikkeelle. Korhosen mukaan ay-liikkeellä on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa alueellisesti tasapuolisen kehityksen puolesta.

-Toivon, että nämä mahdollisuudet käytetään hyväksi ja mennään rohkeasti aluetasolla mukaan maakuntien yhteistyöryhmien toimintaan sekä tehdään tarvittaessa rohkeitakin ehdotuksia seutukuntayhteistyön edistämiseksi.

Korhonen antoi tunnustusta vanhalle aluepolitiikalle siinä, että julkisten palveluiden rakentamisen ja teollistumisen seurauksena maan eri osat ovat kehittyneet kohtuullisen tasapuolisesti. Vaikka toimeentulossa on eroja maan eri osissa, ovat mahdollisuudet koulutukseen, terveydenhoitoon ja muihin palveluihin sekä liikkumiseen ministerin mukaan hyvät koko maassa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.