Mainos

Korkeaoja huolestunut metsänistutuksen laadusta

Korkeaojan mukaan huolimattomuus metsänuudistamisessa kostautuu tulevaisuudessa heikkotuottoisina ja huonolaatuisina metsinä.

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja katsoo metsänistutuksen tason heikenneen huolestuttavasti. Korkeaojan mukaan Metsäntutkimuslaitoksen selvitys metsänuudistuksen nykytilasta osoittaa selvää heikentymistä istutuksen laadussa.

Noormarkussa puhunut Korkeaoja viittasi tutkimustuloksiin, joiden mukaan männyn istutustaimikot täyttivät tavoitteet lähes tyydyttävästi, kylvön tulokset olivat välttäviä ja luontainen uudistaminen oli onnistunut huonosti. Myös kuusen istutus jäi tavoitteesta, ja kuusen kylvön ja luontaisen uudistamisen tulokset olivat heikot.

Korkeaojan mukaan huolimattomuus ja välinpitämättömyys tämän päivän metsänuudistamisessa kostautuu tulevina vuosikymmeninä heikkotuottoisina ja huonolaatuisina metsinä.

- Laskun maksavat ennen kaikkea metsänomistajat, mutta välillisesti muukin metsäsektori ja koko suomalainen yhteiskunta. Nykytilanne muistuttaa sitä, että varastaisimme omilta lapsiltamme, Korkeaoja summaa.

Korkeaoja korostaa, että ero hyvän ja huonon taimikon välillä voi olla hyvin ratkaisevaa metsänomistajan kannalta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.