Mainos

Korkeapaineen loppu häämöttää: Ovatko tässä kesän viimeiset hellepäivät?

Alkuviikko on vielä osassa maata lämmin, mutta viikon puolivälin tienoilla säätyyppi muuttuu koko maassa.

Maanantai ja tiistai ovat laajalti aurinkoisia ja lämpimiä maan etelä- ja keskiosassa.

– Hellelukemia on etenkin lounaassa ja paikoin myös lännessä ja etelässä. Keskiviikkona lämmin alue jo kapenee, kun lounaasta tulee sateita, mutta helteelle voidaan yltää vielä kaakossa, sanoo MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi.

Ensi yö on viileä. Hallaa voi olla Pohjanmaalla, Kainuussa ja Itä-Suomessa.

Tiistai näyttää olevan tämän korkeapaineen viimeinen laajalti lämmin ja aurinkoinen päivä maan etelä- ja keskiosassa. Pohjoisen yli kulkee tiistaina sadekuurovyöhyke, jossa voi olla mukana myös ukkosta.

Keskiviikkona muutosta on ilmassa jo laajemminkin.

– Keskiviikkopäiväksi lounaasta tulee sateita, mutta maan keski- ja itäosassa on vielä aurinkoista. Itse sadealue on kapea, mutta sen jälkeen tulee lisää sateita torstaina ja perjantaina. Kylmänpurkausta ei kuitenkaan ole tulossa eli aurinkoisina hetkinä lämpötilat ovat yhä 20 asteen vaiheilla. Yöt lämpenevät loppuviikolla niin, että ollaan 10 asteen tienoilla, ennustaa Liisa Rintaniemi.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.