Mainos

Koroma varoittaa palkansaajajärjestöjä ahneudesta

Teollisuuden ja työnantajien TT:n toimitusjohtaja Johannes Koroma varoittelee palkansaajajärjestöjä liian kovista palkankorotusvaatimuksista syksyn tuloneuvotteluissa.

Koroman mukaan liika ahneus ja sen myötä työvoimakustannusten nouseminen voivat laukaista työntekijöiden irtisanomiskierteen. Koroma perustelee näkemystään arviolla, jonka mukaan jokainen lisäprosentti palkkoihin merkitsee lähes yhtä suurta työttömyyden lisääntymistä.

-Laskelmat perustuvat myös palkansaajien hyväksymään kaavaan, Koroma sanoo sanomalehti Kalevan haastattelussa. Koroman mukaan työntekijäpuolen esittämät palkkavaatimukset merkitsevät kahdelle seuraavalle vuodelle yhteensä yli kymmenen prosentin nousua työvoimakustannuksissa, matalapalkka-aloille sitäkin suurempia.

Koroma sanoo ihmettelevänsä, miksi vain työnantajapuoli on jäämässä työllisyyden puolestapuhujaksi, ja palkansaajapuoli näyttää keskittyvän puhumaan työpaikkansa säilyttävien ostovoiman puolesta. Hän katsoo TT:n tarjoavan samaa kahden prosentin ostovoiman kasvua kuin palkansaajat, mutta paremman työllisyyskehityksen.

Koroma ennustaa ns. laatukysymysten aiheuttavan eniten aikaa vievimmät kiistat neuvotteluissa. Koroman mukaan esitettyjen vaatimusten suuri määrä oli syynä TT:n päätöksenteon pitkittymiselle.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.