Mainos

Korvaavat lennot pysyvät voimassa

Finnairin asiakkaille järjestetyt korvaavat lennot muiden yhtiöiden koneilla pysyvät huomenna voimassa.

Johtaja Taneli Hassinen Finnairista kertoo, että yhtiö lentänee huomenna hitusen yli kolmanneksen normaalin päivän lennoista.

Aiemmin yhtiöstä arvioitiin, että noin puolet lennoista voitaisiin hoitaa. Hassisen mukaan viimeisen tiedon mukaan Finnair voi lentää huomenna vain 70 lentoa, kun normaalina päivänä lennetään noin 200 lentoa. Hassisen mukaan myös ylihuomiseksi joudutaan järjestämään korvaavia yhteyksiä, sillä noin neljännes normaaleista lennoista jäänee vielä hoitamatta.

Perjantain lentoliikenteen pitäisi sujua jo jotakuinkin normaalisti.

Finnairin lentäjälakko päättynyt - katso Markus Pirttijoen juttu

Liikenne palautuu parissa päivässä - katso Tarja Hakulisen juttu

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.