Mainos

Koskinen ei laskisi äänioikeusikärajaa

Oikeusministeri Johannes Koskisen ei laskisi äänioikeusikärajaa nykyisestä. Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen puolestaan antaisi 16 vuotiaiden nuorten paitsi äänestää kunnallisvaaleissa myös asettua niissä ehdolle.

Oikeusministeri Johannes Koskisen mielestä ei ole tarpeellista laskea äänioikeusikärajaa 18 vuodesta 16:een. Hän perustelee mielipidettään Uutispäivä Demarin haastattelussa sillä, että tälläkin hetkellä 18-vuotiaiden äänestysaktiivisuus on hyvin vähäistä.

Koskinen syyttää puheita äänestysikärajan laskemisesta populistisiksi. Hänen mielestään parempi tapa lisätä nuorten aktiivisuutta olisi valistus. Pääministeri Matti Vanhanen kertoi viime viikolla olevansa valmis pudottamaan kunnallisvaalien äänioikeusikärajaa 16 vuoteen.

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen puolestaan antaisi 16 vuotta täyttäneiden nuorten äänestää kunnallisvaaleissa ja myös asettua itse ehdokkaaksi. Katainen perustelee vaaleihin liittyvien ikärajojen alentamista Joensuussa ilmestyvän Karjalaisen haastattelussa sillä, että nuoret eivät vieraantuisi yhteiskunnallisesta päätöksenteosta.

Vaalikelpoisuusikärajan alentaminen 16 vuoteen pitäisi Kataisen mielestä olla mahdollista vähintäänkin kunnallisvaaleissa, jossa asiat ovat hyvin paikallisia. Kokoomuksen puoluehallitus vastusti vielä viime keväänä äänioikeusikärajan alentamista 16 vuoteen kunnallisvaaleissa. Katainen istui tuolloin puoluehallituksessa yhtenä varapuheenjohtajana. Puoluehallituksen kanta tuli kuitenkin jyrätyksi kesäkuun puoluekokouksessa, kun väki kokoussalissa oli harventunut ja nuoret saivat ikärajan alentamista puoltavan aloitteensa läpi.

Kokoomuksen puoluehallitus perusteli tuolloin kielteistä kantaansa sillä, että äänioikeusikärajan alentamisella tuskin saataisiin lisätyksi nuorten kiinnostusta äänioikeutta kohtaan. Sen sijaan puoluehallitus suositteli muita keinoja nuorten vaikutusmahdollisuuksien edistämiseksi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.