Mainos

Kostea ja helteinen sää jatkuu jopa viikon – nyt tulevat trooppiset yöt

Suomessa saadaan nauttia lähipäivinä erittäin lämpimästä mutta myös kosteasta säästä. Helteinen ilmamassa pysyy Suomen yläpuolelle ainakin ensi viikon puoliväliin asti.

Forecan päivystävä meteorologi Riikka Lahtinen kertoo, että sää on helteinen jo tänään ja huomenna Pohjois-Suomessa. Etelä- ja keskiosissa maata lämpötilat voivat vielä tässä vaiheessa jäädä vähän hellelukemien alapuolelle, koska sää on muuta maata pilvisempi. Sunnuntaina helteet yltävät koko maahan.

Viikonloppuna kannattaa varautua myös rajuihin sade- ja ukkoskuuroihin.

– Ukkosten riski kasvaa huomenna etenkin maan etelä- ja keskiosissa. Ukkonen voi jyrähdellä myös Kainuun pohjoispuolella ja Pohjanmaan seuduilla. Sunnuntaina ukkosten riski kasvaa pohjoisessakin, Lahtinen kertoo.

Lämpötila voi nousta 30 asteteeseen

Säässä ei näy suuria muutoksia ensi viikollakaan. Ukkoskuurot viilentävät ilmaa hetkellisesti, mutta sään yleisilme on jopa ensi viikon loppuun asti helteinen. Ylimmillään lämpötila voi nousta 30 asteeseen.

Lahtinen muistuttaa, että loppuviikkoa kohti mentäessä ennustettavuus kuitenkin heikkenee.

– Hyvinkin lämmintä säätä on joka tapauksessa tulossa. Mutta lämpimässä ilmamassassa esiintyy edelleen monin paikoin ukkosia varsinkin iltapäivisin.

Katsomo-video ei ole saatavilla

Viikonloppuna saatetaan hikoilla trooppisessa yössä

Sunnuntaista lähtien koetaan Suomessa todennäköisesti myös trooppisia öitä. Trooppisena yönä lämpötila ei laske kertaakaan alle 20 asteen.

– Maan etelä- ja keskiosissa lämpötila on esimerkiksi maanantain vastainena yönä 16 ja 20 asteen välillä. Varsinkin maan itäosissa järviseuduilla lämpötila on yölläkin 20 asteen tienoilla. Pohjoisessa on ainakin aluksi selkeillä alueilla vähän viileämpää, Lahtinen kertoo.

Trooppinen yö on suhteellisen harvinainen sääilmiö Suomessa. Niitä koetaan keskimäärin vain yksi vuodessa. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.