Mainos

Kotiäiti ja venäjän opiskelija päihittivät konkaripoliitikot Turussa ja Jyväskylässä

Tutut nimet haravoivat kuntavaaleissa tälläkin kertaa eniten kansan ääniä, mutta osa äänestäjistä halusi antaa äänensä uudemmille lupauksille.

Esimerkiksi Turussa ylivoimaiseksi ääniharavaksi nousi vasemmistoliiton Li Andersson 2 406 äänellä.

25-vuotias Andersson sai enemmän ääniä kuin esimerkiksi kokoomuksen kansanedustaja Ilkka Kanerva (1 627), valtuustoon paluun tehnyt vihreiden Janina Andersson (1 751) ja RKP:n entinen puheenjohtaja Stefan Wallin (1 562.)

Andersson on vasemmistonuorten puheenjohtaja ja opiskelijapoliitikko. Hän opiskelee Åbo Akademissa kansainvälistä oikeutta ja venäjän kieltä ja kulttuuria. Opinnoissaan hän on erikoistunut kansainväliseen ihmisoikeuslainsäädäntöön ja pakolaisoikeuteen.

Andersson kommentoi STT:lle, että hänestä tuntui nuorena ehdokkaana oikein hyvältä ohittaa konkaripoliitikkoja. Määrätietoisesti poliittista työtä tehnyt ääniharava oli ehdokkaana jo edellisissä kuntavaaleissa ja eduskuntavaaleissa.

Riitta Mäkinen jätti konkarit taakseen Jyväskylässä

Jyväskylän äänikuningattareksi nousi sosiaalidemokraattien Riitta Mäkinen. Hän sai 1 869 ääntä.

Hän jätti taakseen muun muassa keskustan kansanedustajan Mauri Pekkarisen (1 699) ja kokoomuksen kuntaministerin Henna Virkkusen (1 523.)

33-vuotias Mäkinen on ammatiltaan kotiäiti ja koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri. Elantoaan hän on hankkinut muun muassa keikkatöissä ravintola-alalla ja piirrosmallina Jyväskylän yliopiston taidehistorian laitoksen kursseilla.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.