Mainos

Kotidialyysilla tuntuvia kustannussäästöjä

Tutkimusten mukaan omatoiminen hoito parantaa myös potilaan ennustetta ja elämänlaatua.

Potilaiden omatoiminen kotidialyysihoito näyttää jopa puolittavan yhteiskunnan kustannukset perinteiseen keinomunuaishoitoon verrattuna.

Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa tehdyn tutkimuksen mukaan kotidialyysi maksaa noin 40 000 euroa vuodessa potilasta kohti, kun sairaalahoito maksaa lähes 80 000 euroa. Yhteiskunnan säästöt ovat mittavia, koska dialyysipotilaiden määrän ennustetaan kasvavan noin viiden prosentin vuosivauhdilla.

Kansainvälisten tutkimusten mukaan omatoiminen hoito parantaa myös potilaan ennustetta ja elämänlaatua. Potilaan elämänlaatu paranee muun muassa sen vuoksi, että hänen ei enää tarvitse käydä sairaalassa hoidossa kolmea kertaa viikossa.

Kotidialyysin hyötyjä pohditaan Helsingissä meneillään olevassa kansainvälisessä konferenssissa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.