Mainos

Kotihoito ei tarjoa enää leipää eikä maitoa – ja nosti ateriahintoja reippaasti

Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunta on päättänyt, että jatkossa se tarjoaa kotihoidon asiakkaille ainoastaan pääruuan, salaatin sekä jälkiruuan. Päätöksen myötä valittavana ei ole enää leipää eikä ruokajuomaa.

Vaihtoehtojen karsimisen lisäksi kaupunki nosti vuoden alusta aterian ja kotiinkuljetuksen hintaa reippaasti. Pääruuan, salaatin sekä jälkiruuan yhdistelmän hinta nousi 6,3 eurosta 7 euroon. Kuljetuksen hintaa nostettiin 2 eurosta 2,5 euroon. Yhteensä kotiinkuljetetun aterian hinta nousi huimat 15 prosenttia.

Aiemmin tarjolla oli myös vaihtoehto, jossa mukana oli myös leipä, levite ja ruokajuoma.

- Vaihtoehtojen karsimisella ja hintojen nostamisella on haluttu muun muassa yhtenäistää tilannetta naapurikuntien kanssa, palvelualuejohtaja Arja Peiponen Helsingin sosiaali- ja terveysvirastosta toteaa.

Helsingissä lämpimien kotiaterioiden kustannukset ovat esimerkiksi 42 prosenttia kalliimmat kuin Vantaalla ja 23 prosenttia kalliimmat kuin Espoossa. Vantaalla ja Espoossa ateriavaihtoehtoja on tarjottu vähemmän jo pidemmän aikaa.

Peiposen mukaan hintoja ei ole ylipäätään tarkistettu Helsingissä moneen vuoteen.

Jos kokonaiskustannuksista vähennetään asiakkaiden maksamat ateria- ja toimitusmaksut, Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto maksaa kotiaterioista vuodessa noin 1,6 miljoonaa euroa. Vuonna 2014 kaupunki toimitti 482 000 ateriaa, eli keskimäärin 1321 ateriaa päivässä.

Vain osa päivittäisestä ravinnosta

Peiposen mukaan päätös ei heikennä kotihoidon asiakkaiden asemaa. Hänen mukaansa kotiinkuljetetut ateriat ovat vain osa asiakkaiden päivittäisestä ravinnonsaannista.

- Monet ovat jo aiemmin tilanneet leipänsä ja levitteensä kauppapalvelun kautta. Kotihoidon asiakkaiden ravinnontarvetta arvioidaan kokonaisuutena, Peiponen vakuuttaa.

Kaupungin lämpimien aterioiden toimituksesta vastaa Palmia. Palmian aterioiden vaihtoehtona kotihoito tarjoaa Menumat-ateriapalvelua, jossa ateriat toimitetaan pakastettuina asiakkaalle kahden viikon välein.

Sotainvalideille tarjotaan jatkossa edelleen ateriavaihtoehtoa, johon leivät ja ruokajuomat sisältyvät.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Äänestys

Pitäisikö maito ja leipä säilyttää kotihoidon aterioissa?

Kyllä

Ei

Pitäisikö maito ja leipä säilyttää kotihoidon aterioissa?

Kyllä 97%

Ei 3%

97%
3%
ääniä 9118 kpl

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.